VUODEN 2010 TAPAHTUMIA
Etelä-Pohjanmaan Poliisilaulajat
Kampraatti-kuoro Ilmajoelta
Kampin palvelukeskuksessa
30.10.2010 klo 18.00
Kuoroja johtaa rehtori Arto Risku
Säestäjät Risto Lehtinen ja Liisa Metsä-Ketelä
Lopuksi tunti tanssia, soittaa Poliisilaulajien Trio
15 €
Menneet
Yhdistyksemme kunniajäsenen, ministeri Jaakko Nummisen, muotokuva paljastettiin 11.2.2010 Ostrobotnian juhlasalissa. Kuvan on maalannut vaasalaistaiteilija Fritz Jakobsson. Jaakko Numminen on Etelä-Pohjalaisen Osakunnan kunniajäsen ja toimi osakunnan kuraattorina vuosina 1951-54.

Tammisunnuntain jumalanpalvelus Hämeenkylän kirkossa 31.1.2010
Kirkkosali
Kirkko oli taas lähes täynnä vaikka sunnuntaiaamu oli tämän talven lumisin ja suurin osa teistä vielä aamulla auraamatta.

Kauhavalaislähtöinen kirkkoherra Jukka Nevala piti saarnan.

Tekstin lukivat Kimmo Hissa ja Terttu Savola.

Kirkkokavilla kuultiin sekä sanaa että säveltä. Kanttori Anne Viljamaa lauloi ja säestäjäksi napattiin yleisön joukosta toinen kanttori, vimpeliläinen Irma-Liisa Juuti.
Alla vielä kuva Hämeenkylän kirkon kauniista alttarista.

Itsenäisyyspäivän juhla Kampin palvelukeskuksessa
Mukana olleet eteläpohjalaiset saivat jälleen nauttia isämmaallisesta tilaisuudesta. Tilaisuuden pitää olla niin väkevä että raplingit rapisee, sanoi mukana ollut aktiivijäsen.
Suomen lipun toi saliin Lippulaulun säestyksellä Tarmo Ojaluoma. Hän myös kuljetti sen salista Maammelaulun päätyttyä.

Heidi Hemmiki toi nuorten tervehdyksen
Talvisodan teemaa käsittelivät sekä tilaisuuden avaaja, pj Kimmo Hissa että juhlan juhlapuhuja valtakunnansyyttäjä, professori Matti Kuusimäki. Tulihan sodan syttymisestä juuri kuluneeksi 70 vuotta.
Nuorten tervehdyksen toi tilaisuuteen Heidi Hemminki.

Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki
Musiikilisesta annista vastasi Helsingin Kannelkuoro johtajansa mus.maist. Lenne Mittin johdolla. Ohjelmassa oli kevyempi osuus, kolme kansanlaulua ja joululaulu sekä isämmaallisempi jakso, Kuule kuinka soitto kaikuu ja Finlandia. Tilaisuus päättyi yhdessä laulettuun Maamme-lauluu.

Puolet Helsingin Kannekuorosta
Päälle juotiin juhlakaffit vadelmaleivoksen kera.
Vanhaa lajia iltamat
Kukikkalaset olivat järjestäneet tosi komeat iltamat vahalla sortilla. Oli runuo ja liikuntaa. Ja pääkaupunkiseudun väki oli lähtenyt hienosti liikkeelle. Tupa oli lähes täynnä eikä kiitoksen sanoja puuttunut. Ja niinkui tapana on ollut, lopuksi tanssittiin.
Kaupunginjohtaja Paavo Tyrväinen
Ryskööremmi eli Kurikan lukion poikien runoryhmä esitti miehekästä lausuntaa.

Runolausuntaa kuulimme sekä Helena Latva-Luopan että Hilkka Joensuun esittäminä.
Helena Latva-Luopa
Hilkka Joensuu 
Eira Nevanpään taideliikuntakoulun tytöt esittivät taidokasta akrobatiaa ja nautittavaa liikuntaa.

Ja niinkuin kaikissa hyvissä iltamissa on paussin ja kahvin jälkeen tanssia. Tahdittajina Kurikan pelimannit solistinaan Matti Niemi.

Valtaisien loppuaploodien saattamina tulivat kurikkalaiset koko joukolla kiittämään. Liikuntakoululaiset edessä, Ryskööremmi välissä ja soittajat takana. Oikealla kaupunginjohtaja Paavo Tyrväinen ja kehittämispäällikkö Hannu Alanen.

Tilaisuuden juonti ja välillä lauloikin Pekka Vuorinen, kaupunginjohtaja muutaman vuoden takaa.
Pekka Vuorinen
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Kampin Palvelukeskuksessa 24.3.2009. Esillä olivat sääntömääräiset asiat. Puheenjohtajana toimi kotiseutuneuvos Matti Myllyniemi ja sihteerinä Pirjo Keisala. Kokous hyväksyi menneen vuoden toiminnan ja tilit sekä tämän vuoden suunnitelmat ja talousarvion.
Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kimmo Hissa. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Ritva Turunen ja Tapani Salomaa.
Matti Myllyniemi ja Kimmo Hissa
Vuosikokousväki
Lähtijät Pirjo Keisala ja Antti Lanamäki
MUSIIKKI JA RUNOILTA
Aulis Rintala
Musiikki- ja runoiltaa vietettiin Kampin Palvelukeskuksen salissa 7.3.2009. Saimma kuulla Aulis Rintalan kertovan murteista, laulavan rekilauluja ja esittelevän lukunäyttein eteläpohjalaiselle murteelle kääntämänsä Kalevalan. Kansa innostui uuden Kalevalan hankintaan.
Jaakko Vesala
Jaakko Vesala puolestaan esitteli kokoamansa kirjan Härmän murteesta. Sieltä löytyy meheviä sanoaja ja pikku tarinoita.
Sitten estraadin valloittivat Airi ja Outi Hautamäki sekä Elli Asunmaa. Saimme kuulla mahtavan konsertin erilaisilla haitareilla ja sahalla sekä hienot lauluesitykset. Airi kertoi yksi- ja kaksirivisistä haitareista ja miten hän opettaa satoja oppilaitaan soittamaa. Oppilaat ovat saavuttaneet jo liki 50 Suomen mestaruutta. Elli kertoi miten hänestä oli tullut myös sahan soittaja. Esityksen lopuksi oli vielä yleisön toivekonsertti - hienoa. Olipa iloinen ilta.
Elli; 1-rivinen, Outi; laulu, Airi; 1-rivinen
Elli; saha, Outi; laulu, Airi; 2-rivinen
Tammisunnuntain kirkkopyhää vietettiin 25.1.2009 klo 12
Vartiokylän kirkossa. Jumalanpalveluksessa saarnasi kirkkoherra Heikki Nurmi ja häntä avusti pastori Karoliina Vidgren. Kanttorina toimi Maria Sire'n. Totuttuun tapaan kirkko oli täynnä väkeä. Eteläpohjalaiset osaavat ja haluavat kunnioittaa Tammisunnuntain tapahtumia.
Kirkkokahveilla kuultiin puheenjohtajan kokoamaa taustatietoa Tammisunnuntaista.
Jälleen kerran erinomainen tilaisuus. Kiitos Vartiokylän seurakunnalle ja erityisesti kirkkoherra Heikki Nurmelle, jolle tämä pidetty saarna oli hänen viimeisensä ennen eläkkeelle siirtymistä.
Vartiokylän kirkko täynnä
Heikki Nurmi ja Karoliina Vidgren
Kirkkokahvit
MENNEET VUOSI 2008
ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLA 6.12.2008
Juhla oli komea kuten tällaisen juhlan pitääkin olla. Puheenjohtajan tervehdyksen jälkeen kuultiin nuorten tervehdys jonka toi EPO:n maakuntavastaava Miina Hietala.
Sitten kuultiin Helsingin Kannelkuoron hienoja esityksiä Lenne Mitt`in johdolla.
Tämän jälkeen piti juhlapuheen professori Timo Airaksinen. Vaasalaissyntyinen Airaksinen valotti näkemyksiään historiasta ja suomalsiuudesta todella mielenkiintoisella tavalla.
Kannelkuoro päätti tilaisuuden juhlavasti ja tietysti yhdessä laulettiin Maamme.
Juhlavaa oli myös se, että paikalla oli liki 300 juhlijaa.
Antero Tala juontaja
Miina Hietala EPO
Helsingin Kannelkuoro
Professori Timo Airaksinen
KIRJALLISUUS JA LAULUILTA KAMPIN PALVELUKESKUKSESSA 18.11.2008
Olihan mahtava ilta. Antti Tuuri (Kauhava) kertoi kirjojensan synnystä ja niiden taustoista. Tuli selväksi, että kirja ei synny itsestään, vaan vaatii todella paneutumista taustatyöhön. Anttikin on kolunnut Kanadan ja Amerikan etsin sukulaisiaan ja tietoja suomalaisista ja heidän toimistaan siellä. Sama taustatyö on pitänyt tehdä tietysti myös kotimaassa. On siinä tullut tutuiksi kirjastot ja arkistot. Paljon on Antti kerännyt tietoa myös haastattelemalla.
Tapa jolla Antti asiansa esittää on kerrassan mainio. Ei tullut aika pitkäksi, kun hänen juttujaan kuunteli. Kiitos Antti!
Antti Tuuri
Sitten jatkettiin laulujen merkeissä. Henrik (Henkka) Lamberg lauloi mm Reino Piirron pravuurin "Minä kirijeen sulle kirijootin" ja sitten laulettiin koko porukalla pohojalaasia ja vähän muitakin lauluja. Kiitokset Henkalle ja kaikille n sadalle mukana olleelle!
Henrik Lamberg
SEINÄJOKI-ILTAMAT KAMPIN PALVELUKESKUKSESSA 4.10.2008
Seinäjoen kaupungin edustajat tarjosivat monipuolista kulttuuriantia nyky Seinäjoelta. Apulaiskaupunginjohtaja Harri Jokiranta kertoi aluksi miksi Seinäjoella menee tällä hetkellä todella lujaa: väki lisääntyy, opiskelupaikat monipuolistuvat, kulttuurisektori kukoistaa ja business pyörii.
Harri Jokiranta
Sitten kuulimme runoa ja proosaa Irja Forssin ja Maire Leppälän esittämänä. Kovin oli kotoosta.
Irja ja Maire
Aalto Boys eli Immu Ylä-Autio, Aaro Honkola ja Markku Kujanpää lauloivat miehekkäästi.
Aalto Boys
Nuoret taiturit Mirella Jalonen ja Natalil Lintala lauloivat itsensä kansan sydämiin. Mirella on vuoden 2007 tangojuniorikisan voittaja. Natalil opiskelee Teatterikorkeakolussa. Säestäjänä toimi Sibeliusakatemian opiskelija Julia Tamminen. Kun taustalla oli vielä erinomainen Kai Väli-Toralan orkesteri niin sopi siinä yleisönkin pyörähdellä kahvittelun jälkeen.
Mirella Jalonen
Nataliel Lintala
Vieraamme järjestivät Seinäjokiaiheisen tietokilpailun. Palkintoina oli arvokkaita Seinäjoki-kirjoja.
Harri,Immu,Aaro,Markku, Marja-Terttu
Kuvasta puuttuu Markus Aaltonen, joka kertoi aallosta.
Leo Norja ja Antti Lanamäki